En halua pitkästyttää teitä turhalla ajan ja paikan kuvauksella, sillä tämä tarina olisi voinut tapahtua milloin ja missä tahansa.
En myöskään tuhlaa aikaanne kuvailemalla tarinan henkilöitä, jotka kuitenkin olisivat mielivaltaisesti valittuja: tämä tarina olisi voinut tapahtua ihan kenelle tahansa.
Enkä tahdo rasittaa teidän hermojanne kertomalla tarinan tapahtumia, sillä tässä tarinassa olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa.
Loppujen lopuksi minun on aivan turha kertoa teille itse tarinaakaan, sillä tämän tarinan voisi kertoa teille ihan kuka tahansa.
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Unessa nukkumisesta
"I dream'd in a dream [...]"
- Walt Whitman
Matti Paavilaisen vuonna 1988 ilmestyneen runokokoelman Unissa ei voi nukkua nimi ei ole totta: olen monta kertaa nähnyt unta unen sisällä. Paljon vaikeampaa kuin unessa nukahtaminen on unesta herääminen, tietoisesti. Yleensä siinä käy niin, että hetken aikaa luulee todella heränneensä, mutta sitten sitä huomaa jotakin omituista, mikä paljastaa, että ei olekaan vielä herännyt, vaan että on vielä unessa.
Kerrankin sellainen havainto tuli minulle matkalla makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen: ollessani laskeutumassa rappusia alakertaan, niiden puolivälissä, tajusin jonkin olevan hullusti, eihän silloisessa asunnossani ollut alakertaa. Minun ei siis auttanut muu kuin palata yläkertaan, kömpiä takaisin vuoteeseen ja yrittää herätä uudestaan.

maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Tänään
Huominen on parempi kuin eilinen, sanovat ne, jotka eivät muista mitään toissapäivästä, ja ne, jotka eivät näe ylihuomiseen. Mutta näkevät ja sokeat yhtyvät yhteiseen mielipiteeseen: tänään on paras mahdollinen päivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)