Naamat.
Kesken juhlapuheen poistuttava
tyhjentämään rakko ja vatsa
ylimääräisistä myrkyistä.
Kasvojen pesun jälkeen
palattava
tylsien narsistien pöytään
pitkästymään
pinnallisten älykääpiöiden
intelligentsian
populistifilosofiseen joukkoon.
Naamat,
joiden piparkakkukielet
nuolevat toistensa perseitä,
joiden Beaujolais Nouveaun
sinistämät suupielet
tihkuvat salivaa
ja jalokivin koristellut hampaat
tirskuvat silavaa
irlantilaisesta joulukinkusta.
Kasvot
peilissä eivät ole tutut,
eivätkä kaakelit
vessan seinässä
puhu minun kirjoittamaani asiaa.
Naamat,
on taas vedettävä
lärvit.
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008
Mirru (Kenneth Patchen)
Hiivin hänen uneensa
ja hän oli pieni tyttö
joka kuunteli isänsä lumenluontia
jalkakäytävältä heidän kotinsa edustalla
ja se sekoittui ihanasti
sunnuntaiaamun sarjakuvasivuihin
ja mustiin happamanystävällisiin kollikissoihin
jotka tuoksuivat Uudelta Englannilta ja
suomalaiselta leivältä, mutta suomalaiset puhuvat liian pitkään
ja pikkutytöt väsyvät ja isä huutaa
nukahdan ennen sinua
ja hetken kuluttua huutaa uudestaan
etkö nuku vielä? ja kun sanot en
hän lisää voitonriemuisena
sanoinhan että voittaisin minä nukun jo
ja jättää sinut miettimään sitä
ja myöhemmin kun tyttö on melkein ”aikuinen”
ja istuu äitinsä kanssa lämpimässä keittiössä
lukemassa jännityskertomuksia ja isä kysyy
aiotteko te kaksi valvoa koko yön?
ja tytön äiti vakuuttaa isälle että
heti kun luku on lopussa
me lopetamme, mutta jostain syystä niin ei käynyt
ja hän piteli kiemurtelevaa kukkasilmäistä pikku kania
ja odotti joulupukkia etuoven luona
kun lumi tuiskusi niin kauniisti pihanurmelle
niin kuin valkoinen kuningatar kauniissa mekossa.
Suomennosluonnos Tuomas Aaltonen
ja hän oli pieni tyttö
joka kuunteli isänsä lumenluontia
jalkakäytävältä heidän kotinsa edustalla
ja se sekoittui ihanasti
sunnuntaiaamun sarjakuvasivuihin
ja mustiin happamanystävällisiin kollikissoihin
jotka tuoksuivat Uudelta Englannilta ja
suomalaiselta leivältä, mutta suomalaiset puhuvat liian pitkään
ja pikkutytöt väsyvät ja isä huutaa
nukahdan ennen sinua
ja hetken kuluttua huutaa uudestaan
etkö nuku vielä? ja kun sanot en
hän lisää voitonriemuisena
sanoinhan että voittaisin minä nukun jo
ja jättää sinut miettimään sitä
ja myöhemmin kun tyttö on melkein ”aikuinen”
ja istuu äitinsä kanssa lämpimässä keittiössä
lukemassa jännityskertomuksia ja isä kysyy
aiotteko te kaksi valvoa koko yön?
ja tytön äiti vakuuttaa isälle että
heti kun luku on lopussa
me lopetamme, mutta jostain syystä niin ei käynyt
ja hän piteli kiemurtelevaa kukkasilmäistä pikku kania
ja odotti joulupukkia etuoven luona
kun lumi tuiskusi niin kauniisti pihanurmelle
niin kuin valkoinen kuningatar kauniissa mekossa.
Suomennosluonnos Tuomas Aaltonen
keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008
Hieman heraldiikkaa
Kouvolan uusi vaakuna on valittu. Muuten hyvä, mutta aaltokoroisen tyviön sijaan alennettu aaltokoroinen hirsi voisi olla parempi, koska kuvaisi paremmin jokea. Tyviö tuo pikemmin mieleen meren. Ehkä se kuvaakin uuden Kouvolan kultaisen rattaan uppoamista tulvivaan Kymijokeen. Hopeinen tyviö myös tuppaa ikävästi katoamaan mustavalkoisena valkoisella paperilla. Hirren alle jäävä musta kilvenkärki erottuisi paremmin. Nykyaika asettaa tunnuskuvioille tiettyjä vaatimuksia, joista perinteisessä heraldiikassa ei tarvinnut välittää.
Kultaisen rattaan kuusi puolaa viittaavat kuuteen yhdistyvään kuntaan, mutta mistä niiden liljakärjet tulevat? Vaakunan heraldinen selitys ja kilpailutyöhön liittyneet aiheperustelut auttavat tulkintaa: ”Mustalla kilvellä hopeinen aaltokoroinen tyviö ja kultainen liljapäinen, kuusipuolainen sideruusuke.” Ahaa, kuvio ei siis olekaan ratas. ”Vaakunan värit viittaavat Kymenlaakson maakuntaväreihin, aaltokoroinen tyviö teemaan Kymijoen kaupunki ja kuusipuolainen sideruusuke kuuden kunnan liittoon sekä liljat puolien päissä Kymenlaakson nimikkokukkaan iirikseen.” Heraldisen liljan (ranskaksi fleur-de-lis) alkuperäisestä viittaavuudesta iirikseen (tai kurjenmiekkaan) liljan sijaan esiintyy kyllä erimielisyyttä, mutta itse hyväksyn molemmat näkemykset.
Kuusipuolainen sideruusuke on melko harvinainen, yleensä sideruusukkeessa (ranskaksi rais d’escarboucle) on kahdeksan puolaa, mutta myös kaksitoistapuolaisia tunnetaan. Ehkä kuusipuolaisuus tässä tapauksessa johtuukin siitä, että Kymijokeen uppoava uusi Kouvola on niin köyhä, että sillä on varaa vain kuuteen puolaan. Alkujaan sideruusuke oli kilpeä vahvistava koristeltu metallilistoitus. Liljapäätteet ovat sideruusukkeessa hyvin yleiset, kenties kaikkein yleisimmät, mihin viittaavat kuvion saksankieliset nimitykset Lilienhaspel ja Lilienzepterstern. Rinnakkainen nimitys Glevenrad johtunee liljapäätteiden tulkitsemisesta kirveiksi.
Kaiken kaikkiaan Kouvolan uusi vaakuna on varsin hieno, arvokas (paljon kultaa ja hopeaa) ja perinteinen. Kuvio on yksinkertaisuudessaan helppo muistaa ja tunnistaa. Se symboloi hyvin kaupungin sijaintia ja historiaa, joka tosin realisoituu vasta kuukauden kuluttua kuntaliitoksen astuessa voimaan. Vaakunan suunnittelija Tapani Talari on tehnyt hyvän työn, joka sijoittuu hyvin Suomen kunnanvaakunoiden monenkirjavaan joukkoon. Lopullinen arvosana: ei paskempi vaakuna.
Kultaisen rattaan kuusi puolaa viittaavat kuuteen yhdistyvään kuntaan, mutta mistä niiden liljakärjet tulevat? Vaakunan heraldinen selitys ja kilpailutyöhön liittyneet aiheperustelut auttavat tulkintaa: ”Mustalla kilvellä hopeinen aaltokoroinen tyviö ja kultainen liljapäinen, kuusipuolainen sideruusuke.” Ahaa, kuvio ei siis olekaan ratas. ”Vaakunan värit viittaavat Kymenlaakson maakuntaväreihin, aaltokoroinen tyviö teemaan Kymijoen kaupunki ja kuusipuolainen sideruusuke kuuden kunnan liittoon sekä liljat puolien päissä Kymenlaakson nimikkokukkaan iirikseen.” Heraldisen liljan (ranskaksi fleur-de-lis) alkuperäisestä viittaavuudesta iirikseen (tai kurjenmiekkaan) liljan sijaan esiintyy kyllä erimielisyyttä, mutta itse hyväksyn molemmat näkemykset.
Kuusipuolainen sideruusuke on melko harvinainen, yleensä sideruusukkeessa (ranskaksi rais d’escarboucle) on kahdeksan puolaa, mutta myös kaksitoistapuolaisia tunnetaan. Ehkä kuusipuolaisuus tässä tapauksessa johtuukin siitä, että Kymijokeen uppoava uusi Kouvola on niin köyhä, että sillä on varaa vain kuuteen puolaan. Alkujaan sideruusuke oli kilpeä vahvistava koristeltu metallilistoitus. Liljapäätteet ovat sideruusukkeessa hyvin yleiset, kenties kaikkein yleisimmät, mihin viittaavat kuvion saksankieliset nimitykset Lilienhaspel ja Lilienzepterstern. Rinnakkainen nimitys Glevenrad johtunee liljapäätteiden tulkitsemisesta kirveiksi.
Kaiken kaikkiaan Kouvolan uusi vaakuna on varsin hieno, arvokas (paljon kultaa ja hopeaa) ja perinteinen. Kuvio on yksinkertaisuudessaan helppo muistaa ja tunnistaa. Se symboloi hyvin kaupungin sijaintia ja historiaa, joka tosin realisoituu vasta kuukauden kuluttua kuntaliitoksen astuessa voimaan. Vaakunan suunnittelija Tapani Talari on tehnyt hyvän työn, joka sijoittuu hyvin Suomen kunnanvaakunoiden monenkirjavaan joukkoon. Lopullinen arvosana: ei paskempi vaakuna.
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Turha tarina
En halua pitkästyttää teitä turhalla ajan ja paikan kuvauksella, sillä tämä tarina olisi voinut tapahtua milloin ja missä tahansa.
En myöskään tuhlaa aikaanne kuvailemalla tarinan henkilöitä, jotka kuitenkin olisivat mielivaltaisesti valittuja: tämä tarina olisi voinut tapahtua ihan kenelle tahansa.
Enkä tahdo rasittaa teidän hermojanne kertomalla tarinan tapahtumia, sillä tässä tarinassa olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa.
Loppujen lopuksi minun on aivan turha kertoa teille itse tarinaakaan, sillä tämän tarinan voisi kertoa teille ihan kuka tahansa.
En myöskään tuhlaa aikaanne kuvailemalla tarinan henkilöitä, jotka kuitenkin olisivat mielivaltaisesti valittuja: tämä tarina olisi voinut tapahtua ihan kenelle tahansa.
Enkä tahdo rasittaa teidän hermojanne kertomalla tarinan tapahtumia, sillä tässä tarinassa olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa.
Loppujen lopuksi minun on aivan turha kertoa teille itse tarinaakaan, sillä tämän tarinan voisi kertoa teille ihan kuka tahansa.
Unessa nukkumisesta
"I dream'd in a dream [...]"
- Walt Whitman
Matti Paavilaisen vuonna 1988 ilmestyneen runokokoelman Unissa ei voi nukkua nimi ei ole totta: olen monta kertaa nähnyt unta unen sisällä. Paljon vaikeampaa kuin unessa nukahtaminen on unesta herääminen, tietoisesti. Yleensä siinä käy niin, että hetken aikaa luulee todella heränneensä, mutta sitten sitä huomaa jotakin omituista, mikä paljastaa, että ei olekaan vielä herännyt, vaan että on vielä unessa.
Kerrankin sellainen havainto tuli minulle matkalla makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen: ollessani laskeutumassa rappusia alakertaan, niiden puolivälissä, tajusin jonkin olevan hullusti, eihän silloisessa asunnossani ollut alakertaa. Minun ei siis auttanut muu kuin palata yläkertaan, kömpiä takaisin vuoteeseen ja yrittää herätä uudestaan.
- Walt Whitman
Matti Paavilaisen vuonna 1988 ilmestyneen runokokoelman Unissa ei voi nukkua nimi ei ole totta: olen monta kertaa nähnyt unta unen sisällä. Paljon vaikeampaa kuin unessa nukahtaminen on unesta herääminen, tietoisesti. Yleensä siinä käy niin, että hetken aikaa luulee todella heränneensä, mutta sitten sitä huomaa jotakin omituista, mikä paljastaa, että ei olekaan vielä herännyt, vaan että on vielä unessa.
Kerrankin sellainen havainto tuli minulle matkalla makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen: ollessani laskeutumassa rappusia alakertaan, niiden puolivälissä, tajusin jonkin olevan hullusti, eihän silloisessa asunnossani ollut alakertaa. Minun ei siis auttanut muu kuin palata yläkertaan, kömpiä takaisin vuoteeseen ja yrittää herätä uudestaan.
maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Tänään
Huominen on parempi kuin eilinen, sanovat ne, jotka eivät muista mitään toissapäivästä, ja ne, jotka eivät näe ylihuomiseen. Mutta näkevät ja sokeat yhtyvät yhteiseen mielipiteeseen: tänään on paras mahdollinen päivä.
torstaina, lokakuuta 02, 2008
Kaksi uutta runoa
I
Pakollinen jeesus
voileipäpöydän ääressä
mussuttamassa jostain taimenten rauhoituskiellosta.
Baskeripäinen runoilija
veti uistinta raitiovaunussa
eikä saanut unta
ei edes keltaista mutanttiahventa
eikä pillua
saanut edes se jokapaikan jeesus.
II
Hänen ei tarvinnut sanoa mitään.
Me ymmärsimme hänen tarkoituksensa
tavasta, jolla hän leikkasi leipää.
Veitsi oli tylsä:
leipä painui lommolle
ennen kuin murtui.
Viipaleista tuli epätasaisia
ja eripaksuisia
eikä niitä riittänyt kaikille.
Silti me kaikki saimme kylliksemme ja tähteeksikin jäi
kaksi kalaa,
joista toinen oli keltainen ahven.
Pakollinen jeesus
voileipäpöydän ääressä
mussuttamassa jostain taimenten rauhoituskiellosta.
Baskeripäinen runoilija
veti uistinta raitiovaunussa
eikä saanut unta
ei edes keltaista mutanttiahventa
eikä pillua
saanut edes se jokapaikan jeesus.
II
Hänen ei tarvinnut sanoa mitään.
Me ymmärsimme hänen tarkoituksensa
tavasta, jolla hän leikkasi leipää.
Veitsi oli tylsä:
leipä painui lommolle
ennen kuin murtui.
Viipaleista tuli epätasaisia
ja eripaksuisia
eikä niitä riittänyt kaikille.
Silti me kaikki saimme kylliksemme ja tähteeksikin jäi
kaksi kalaa,
joista toinen oli keltainen ahven.
sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2008
Tiukkaa vääntöä
Kävin lähiöbaari Seipäässä kuuntelemassa rocktrio Sister Morphinen keikan. Bändi soitti taas todella tiukkaa jytää. Yhtyeen tyylilaji on lähinnä 1960-70-lukulaista hard rockia. Hyvä keikka. Pitkä versio Rollaattoreiden Jumping Jack Flashista oli loistava loppuhuipennus. Roketti rollaa ool nait lonk.
torstaina, toukokuuta 29, 2008
tiistaina, huhtikuuta 22, 2008
Maailman 10 huonointa kirjaa
Räkäkänniromaani (kaunokirjallinen)
Olin ulkoministerin tekstarimorsian (paljastavainen)
Pokkani pitää pimpelipom (pokeripeliopastavainen)
Ithakaa ja Nausikaa: Prometheus parlamentissa (runollinen)
Blondi ja porsas (sarjakuvallinen)
Ilmastonmuutos, nyt! (apokalyptinen)
Oliko Jeesus todella Jeesus? (teologinen)
Letmegetin: Salomonin kadonnut avain (salatieteellinen)
Muurahaisten ammattijärjestöt (eläintieteellinen)
Kaupunkipuistojen talventörröttäjät (kasvitieteellis-sosiologinen)
Olin ulkoministerin tekstarimorsian (paljastavainen)
Pokkani pitää pimpelipom (pokeripeliopastavainen)
Ithakaa ja Nausikaa: Prometheus parlamentissa (runollinen)
Blondi ja porsas (sarjakuvallinen)
Ilmastonmuutos, nyt! (apokalyptinen)
Oliko Jeesus todella Jeesus? (teologinen)
Letmegetin: Salomonin kadonnut avain (salatieteellinen)
Muurahaisten ammattijärjestöt (eläintieteellinen)
Kaupunkipuistojen talventörröttäjät (kasvitieteellis-sosiologinen)
maanantaina, huhtikuuta 21, 2008
Vääntelyä 2
Tein tänään Vääntäjään 2/2008 viimeiset korjaukset ja lähetin sen painoon. Lehden pitäisi ilmestyä ensi maanantaina, joten koukiot saavat siitä itselleen vappulukemista. Kovin vappuhenkinen lehdestä ei tullut, koska sen oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo viikkoa paria aikaisemmin, mutta on siinä sentään vähän ammattijärjestöasiaa. Sen lisäksi lehteen tuli mm. raportti Savonlinnan SKÄL-tapahtumasta, terveisiä Tampereelta, levy-, keikka- ja leffa-arvosteluja, kirjastosedän jorinoita ja jo legendaarinen Miksi-palsta. Patchenin runosuomennostani en lehteen saanut mahtumaan, mutta ymppäsin mukaan sivun mittaisen kokoelman keikkakuolemia. Sivuntäytteenä on taas vitsejä, koska ne saivat viime numerossa niin hyvän vastaanoton.
lauantaina, huhtikuuta 19, 2008
Kielipoliittinen runoelma (luonnos)
Liisa Jaakonsaaren kysymykseen suomalaisten kielitaidon yksipuolistumisesta
vastasi pääministeri Matti Vanhanen eduskunnan kyselytunnilla 17.4.2008:
"Sinällään
ei meillä yhteiskunnassa ole tahoa,
joka määrää opiskelijoille,
että sinä opiskelet tätä
ja sinä tätä".
Eikö?
Eikö Suomessa valtio määrää suomalaisille opiskelijoille:
sinä opiskelet ruotsia, sinä opiskelet ruotsia ja sinä opiskelet ruotsia.
Tämä ei ole kysymys,
tämä on vastaus.
Englannin kielen valta-asemaan maailmassa me emme pysty vaikuttamaan.
Siihen me voimme vaikuttaa, opiskelevatko suomalaiset kieltä,
jota puhuu 8 miljoonaa ihmistä läntisessä naapurimaassamme,
vai kieltä jota puhuu yli 115 miljoonaa ihmistä itäisessä naapurimaassamme,
tai kieltä jota puhuu yli 350 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.
Tarvitseeko Suomi viittämiljoonaa ruotsinpuhujaa?
Jos, niin mihin, ministerit Vanhanen & Sarkomaa?
vastasi pääministeri Matti Vanhanen eduskunnan kyselytunnilla 17.4.2008:
"Sinällään
ei meillä yhteiskunnassa ole tahoa,
joka määrää opiskelijoille,
että sinä opiskelet tätä
ja sinä tätä".
Eikö?
Eikö Suomessa valtio määrää suomalaisille opiskelijoille:
sinä opiskelet ruotsia, sinä opiskelet ruotsia ja sinä opiskelet ruotsia.
Tämä ei ole kysymys,
tämä on vastaus.
Englannin kielen valta-asemaan maailmassa me emme pysty vaikuttamaan.
Siihen me voimme vaikuttaa, opiskelevatko suomalaiset kieltä,
jota puhuu 8 miljoonaa ihmistä läntisessä naapurimaassamme,
vai kieltä jota puhuu yli 115 miljoonaa ihmistä itäisessä naapurimaassamme,
tai kieltä jota puhuu yli 350 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa.
Tarvitseeko Suomi viittämiljoonaa ruotsinpuhujaa?
Jos, niin mihin, ministerit Vanhanen & Sarkomaa?
lauantaina, maaliskuuta 08, 2008
Helmi-keikka
Kävin eilen pitkästä aikaa Lasihelmessä. Iloiseksi yllätyksekseni siellä oli esiintyjä. Vesa Salmi lauloi ja säesti itseään kitaralla. Hänen lauluissaan oli iloista joskin myös mustahkoa huumoria, joka upposi ainakin siihen baariyleisöön kuin häkä tupakkakopissa. Tosin Lasihelmessä ei ole fumaariota, vaan tupakoitsijat joutuvat käymään ulkona. Tuli sitten ostettua artistilta levy: Asfalttigolgata sisältää äijän pitkän keikkasetin parhaimmistoon kuuluvia kappaleita. Ainakin Tattarisuo-niminen piisi taitaa olla jo jonkinmoinen hitti, ainakin Lassarin yleisö halusi kuulla sen vielä uudestaan encorena. Sellaista kansanomaista tarinointia kuppiloiden ja toisaalta lataamoiden kanta-asiakkaista. Suosittelen.
perjantaina, maaliskuuta 07, 2008
Valmista tuli
Vääntäjä tuli painosta tänään. Minun ei tarvinnut kantaa lehtilaatikkoa koko matkaa käännöstieteen laitokselle, koska sain autokyydin kämppis-Terolta, joka oli sopivasti menossa Sonic Image –studiolle aivan laitoksen lähelle. Painotyössä ei ole muuten valittamista, mutta jostain syystä lehden fontti on vaihtunut painossa. Lähettämässäni pdf-tiedostossa käytin päätteellistä Californian ft –fonttia, mutta painosta tulleessa lehdessä oli jokin muu, päätteetön fontti. Minun pitänee kysyä maanantaina painosta, mistä muutos johtuu.
Joka tapauksessa juhlistan lehden ilmestymistä nauttimalla punaviiniä: Alkosta löytyi uutuutena ranskalainen Pinot Noir Les Carabènes 2006 hintaan 9,49 €. Hieman kallis opiskelijalle, mutta menköön juhlan kunniaksi, ja onhan se kaikin puolin hintansa väärti laadultaan.
Viinin lisäksi nautin musiikista, uudesta ja vanhasta. Uutta musiikkia edustaa Porcupine Treen Nil Recurring, vanhaa Haikara, Beggars Opera, Spring ja moni muu 1970-luvun progebändi. Ainakin italialaisen Maxophonen levy pitää vielä kuunnella ennen kuin lähden baariin jatkamaan juhlintaa kavereiden kanssa.
Joka tapauksessa juhlistan lehden ilmestymistä nauttimalla punaviiniä: Alkosta löytyi uutuutena ranskalainen Pinot Noir Les Carabènes 2006 hintaan 9,49 €. Hieman kallis opiskelijalle, mutta menköön juhlan kunniaksi, ja onhan se kaikin puolin hintansa väärti laadultaan.
Viinin lisäksi nautin musiikista, uudesta ja vanhasta. Uutta musiikkia edustaa Porcupine Treen Nil Recurring, vanhaa Haikara, Beggars Opera, Spring ja moni muu 1970-luvun progebändi. Ainakin italialaisen Maxophonen levy pitää vielä kuunnella ennen kuin lähden baariin jatkamaan juhlintaa kavereiden kanssa.
perjantaina, helmikuuta 29, 2008
Vääntely jatkuu
Lähetin Vääntäjän tänään painoon. Sivuja siihen tulee 32, mutta minun ei tarvinnutkaan siirtää Spicer-suomennosta tuonnemmaksi, koska sain lehden lyhennettyä muilla keinoin. Juttupulaa ei tarvinne pelätä seuraavankaan numeron osalta, koska siihen on näillä näkymin tulossa ainakin pari kolme juttua KAJ:stä, raportti SKÄL-tapaamisesta, yksi matkakertomus (?), yksi keikkaraportti ja mahdollisesti pari sarjakuvaa. Levy- ja leffa-arvosteluja tulee pyytämättäkin ja tarvittaessa voin laittaa sivuntäytteeksi omia runosuomennoksiani. Ainakin yhden Kenneth Patchenin runon voisin lehteen lykätä joka tapauksessa.
sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008
Vääntelyä
KouKin taloudenhoitaja on sitä mieltä, että 36 sivua tulee liian kalliiksi, niinpä siirrän 4-sivuisen Spicer-suomennokseni Vääntäjän seuraavaan numeroon. Siirto on aiheellinen siitäkin syystä, että seuraavaan numeroon on kuitenkin vaikeampi saada riittävästi juttuja, vaikka minulla onkin siihen jo varastossa ainakin yksi kirjastosedän matkakertomus.
Julkaisin viime yönä pitkästä aikaa yhden runon Aukeassa. Kirjoitin sen jo viime kesänä eräs silloinen maalausurakka mielessäni. Paljon muuta ei mielessäni ollutkaan, minulla kun on taipumusta zeniläiseen mielentyhjyyteen, etenkin silloin kun minun pitäisi kirjoittaa jotain. Tyhjä paperi, tyhjä mieli.
Sain sentään Vääntäjän pääkirjoituksen laadittua. Aiheeni siirtyy tästä omituisesta talvesta (tai syyskeväästä) unettomuuden kautta myyttiseen olentoon nimeltä Unikakkiainen. Tuo toisinaan painajaisunia aiheuttava kumma heppu tuli minulle tutuksi Antero Kajannon novellista Mustasukkaisuuden unta (kirjassa Elämän vankeja. Arvi A. Karisto Oy 1929). Unikakkiaisen englantilainen vastine drome esiintyy Terry Pratchettin kirjassa The Wee Free Men (Doubleday 2003), mutta ilmeisesti kirjan suomentaja ei ollut lukenut Kajannon novellia, koska oli tyytynyt vääntämään englanninkielisen sanan muotoon drooni, mikä taas ei tuo suomalaisen lukijan mieleen mitään. Kyllä kääntäjän olisi hyvä etsiä lähtötekstissä esiintyville taruhahmoille vastineet kohdekulttuurin kansanperinteestä, eikä tyytyä tuommoisiin väännöksiin. Vaikeaa se tietysti on, joskus mahdotontakin.
Minun pitäisi keksiä jostain suomalainen vastine ainakin Kaliforniassa lasten pelotteluun käytetylle kaverille nimeltä Fool-killer. Spicerin mukaan siellä mummoilla oli ainakin vielä hänen lapsuudessaan tapana sanoa lapsille, jotka olivat aikeissa tehdä jotain typerää: "Fool-killer's gonna getcha." Olen nähnyt Fool-killerin jossain suomennetun Narrintappajaksi, mutta en usko kenenkään suomalaisen mummon koskaan sanoneen kenellekään: "Narrintappaja tulee ja nappaa sut." Lasten pelotteluun Suomessa usein käytetty Koivuniemen herra viittaa liian suorasti ruumiilliseen kuritukseen ja Näkki taas liittyy ainoastaan veteen. No, ainakaan en väännä fool-killeriä fuulkilleriksi.
Julkaisin viime yönä pitkästä aikaa yhden runon Aukeassa. Kirjoitin sen jo viime kesänä eräs silloinen maalausurakka mielessäni. Paljon muuta ei mielessäni ollutkaan, minulla kun on taipumusta zeniläiseen mielentyhjyyteen, etenkin silloin kun minun pitäisi kirjoittaa jotain. Tyhjä paperi, tyhjä mieli.
Sain sentään Vääntäjän pääkirjoituksen laadittua. Aiheeni siirtyy tästä omituisesta talvesta (tai syyskeväästä) unettomuuden kautta myyttiseen olentoon nimeltä Unikakkiainen. Tuo toisinaan painajaisunia aiheuttava kumma heppu tuli minulle tutuksi Antero Kajannon novellista Mustasukkaisuuden unta (kirjassa Elämän vankeja. Arvi A. Karisto Oy 1929). Unikakkiaisen englantilainen vastine drome esiintyy Terry Pratchettin kirjassa The Wee Free Men (Doubleday 2003), mutta ilmeisesti kirjan suomentaja ei ollut lukenut Kajannon novellia, koska oli tyytynyt vääntämään englanninkielisen sanan muotoon drooni, mikä taas ei tuo suomalaisen lukijan mieleen mitään. Kyllä kääntäjän olisi hyvä etsiä lähtötekstissä esiintyville taruhahmoille vastineet kohdekulttuurin kansanperinteestä, eikä tyytyä tuommoisiin väännöksiin. Vaikeaa se tietysti on, joskus mahdotontakin.
Minun pitäisi keksiä jostain suomalainen vastine ainakin Kaliforniassa lasten pelotteluun käytetylle kaverille nimeltä Fool-killer. Spicerin mukaan siellä mummoilla oli ainakin vielä hänen lapsuudessaan tapana sanoa lapsille, jotka olivat aikeissa tehdä jotain typerää: "Fool-killer's gonna getcha." Olen nähnyt Fool-killerin jossain suomennetun Narrintappajaksi, mutta en usko kenenkään suomalaisen mummon koskaan sanoneen kenellekään: "Narrintappaja tulee ja nappaa sut." Lasten pelotteluun Suomessa usein käytetty Koivuniemen herra viittaa liian suorasti ruumiilliseen kuritukseen ja Näkki taas liittyy ainoastaan veteen. No, ainakaan en väännä fool-killeriä fuulkilleriksi.
tiistaina, helmikuuta 05, 2008
Eno leku ollut
Pitkästä aikaa voisin taas aktivoitua tämän julkisen päiväkirjan pitäjänä. Toimin tällä hetkellä ainejärjestöni Kouvolan kieltenopiskelijat ry:n lehden Vääntäjän päätoimittajana. Aloitin pestin 16.1. ja tarkoitus on vuoden aikana tehdä 4-5 läpyskää. Vuoden ensimmäiseen numeroon on jo tullut muutama juttu ja lisää on luvassa. Sain delegoitua oikoluvun toiselle henkilölle, mutta taitto ja graafinen suunnittelu ovat ainakin toistaiseksi minun kontollani.
Pitäisi keksiä lehdelle kansi. Olen kyllä harrastanut jonkin verran valokuvausta, joten ehkä kaivan arkistostani jonkun sopivan kuvan. Juttuja on luvassa ainakin pari matkakertomusta ja Euroopan komission käännöstoimen pääjohtajan haastattelu sekä joitain otteita Pietarin 1990-luvun punk-skeneä käsittelevästä kirjasta, jota ei ainakaan vielä ole julkaistu suomeksi. Olen itse jatkanut Spicerin runojen suomentamista ja laitan luultavasti joitain niistä lehteen. Tähän voisin laittaa yhden:
Jack Spicer
Esinekieli
Tämä valtameri, nöyryyttävä valeasuissaan
sitkeämpi kuin mikään.
Kukaan ei kuuntele runoutta. Valtameri
ei tarkoita tulla kuunnelluksi. Veden
tippuminen tai rysähtäminen. Se ei tarkoita
mitään.
Se
on leipää ja voita
pippuria ja suolaa. Kuolema
jota nuoret miehet toivovat. Tarkoituksettomasti
se takoo rantaa. Valkoista ja tarkoituksettomia merkkejä. Kukaan
ei kuuntele runoutta.
Omia runoja en ole juurikaan viime aikoina kirjoitellut. Ei ole ollut aihetta. Elämäni on rullannut radallaan ilman mitään merkittäviä tapahtumia, jotka olisivat antaneet impulsseja runoiluun. Loppuvuodesta tunsin jotenkin passivoituneeni ja että minun pitäisi jotenkin aktivoitua, siksi ryhdyin järjestölehden päätoimittajaksi. Usein käy niin, että kun aktivoituu yhdessä asiassa, aktiivisuus lisääntyy muissakin asioissa. Huomaan elämäni jo muuttuneen huomattavasti sosiaalisemmaksi, loppuvuodesta pelkäsin tosissani erakoituvani täysin, mutta nyt elämä tuntuu taas merkitykselliseltä, ja ehkä niitä runojakin alkaa taas tulla, ainakin vähän sellaista kuhinaa olen ollut tuntevinani runosuonissani.
Pitäisi keksiä lehdelle kansi. Olen kyllä harrastanut jonkin verran valokuvausta, joten ehkä kaivan arkistostani jonkun sopivan kuvan. Juttuja on luvassa ainakin pari matkakertomusta ja Euroopan komission käännöstoimen pääjohtajan haastattelu sekä joitain otteita Pietarin 1990-luvun punk-skeneä käsittelevästä kirjasta, jota ei ainakaan vielä ole julkaistu suomeksi. Olen itse jatkanut Spicerin runojen suomentamista ja laitan luultavasti joitain niistä lehteen. Tähän voisin laittaa yhden:
Jack Spicer
Esinekieli
Tämä valtameri, nöyryyttävä valeasuissaan
sitkeämpi kuin mikään.
Kukaan ei kuuntele runoutta. Valtameri
ei tarkoita tulla kuunnelluksi. Veden
tippuminen tai rysähtäminen. Se ei tarkoita
mitään.
Se
on leipää ja voita
pippuria ja suolaa. Kuolema
jota nuoret miehet toivovat. Tarkoituksettomasti
se takoo rantaa. Valkoista ja tarkoituksettomia merkkejä. Kukaan
ei kuuntele runoutta.
Omia runoja en ole juurikaan viime aikoina kirjoitellut. Ei ole ollut aihetta. Elämäni on rullannut radallaan ilman mitään merkittäviä tapahtumia, jotka olisivat antaneet impulsseja runoiluun. Loppuvuodesta tunsin jotenkin passivoituneeni ja että minun pitäisi jotenkin aktivoitua, siksi ryhdyin järjestölehden päätoimittajaksi. Usein käy niin, että kun aktivoituu yhdessä asiassa, aktiivisuus lisääntyy muissakin asioissa. Huomaan elämäni jo muuttuneen huomattavasti sosiaalisemmaksi, loppuvuodesta pelkäsin tosissani erakoituvani täysin, mutta nyt elämä tuntuu taas merkitykselliseltä, ja ehkä niitä runojakin alkaa taas tulla, ainakin vähän sellaista kuhinaa olen ollut tuntevinani runosuonissani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)