Vääntely jatkuu

Lähetin Vääntäjän tänään painoon. Sivuja siihen tulee 32, mutta minun ei tarvinnutkaan siirtää Spicer-suomennosta tuonnemmaksi, koska sain lehden lyhennettyä muilla keinoin. Juttupulaa ei tarvinne pelätä seuraavankaan numeron osalta, koska siihen on näillä näkymin tulossa ainakin pari kolme juttua KAJ:stä, raportti SKÄL-tapaamisesta, yksi matkakertomus (?), yksi keikkaraportti ja mahdollisesti pari sarjakuvaa. Levy- ja leffa-arvosteluja tulee pyytämättäkin ja tarvittaessa voin laittaa sivuntäytteeksi omia runosuomennoksiani. Ainakin yhden Kenneth Patchenin runon voisin lehteen lykätä joka tapauksessa.

Vääntelyä

KouKin taloudenhoitaja on sitä mieltä, että 36 sivua tulee liian kalliiksi, niinpä siirrän 4-sivuisen Spicer-suomennokseni Vääntäjän seuraavaan numeroon. Siirto on aiheellinen siitäkin syystä, että seuraavaan numeroon on kuitenkin vaikeampi saada riittävästi juttuja, vaikka minulla onkin siihen jo varastossa ainakin yksi kirjastosedän matkakertomus.

Julkaisin viime yönä pitkästä aikaa yhden runon Aukeassa. Kirjoitin sen jo viime kesänä eräs silloinen maalausurakka mielessäni. Paljon muuta ei mielessäni ollutkaan, minulla kun on taipumusta zeniläiseen mielentyhjyyteen, etenkin silloin kun minun pitäisi kirjoittaa jotain. Tyhjä paperi, tyhjä mieli.

Sain sentään Vääntäjän pääkirjoituksen laadittua. Aiheeni siirtyy tästä omituisesta talvesta (tai syyskeväästä) unettomuuden kautta myyttiseen olentoon nimeltä Unikakkiainen. Tuo toisinaan painajaisunia aiheuttava kumma heppu tuli minulle tutuksi Antero Kajannon novellista Mustasukkaisuuden unta (kirjassa Elämän vankeja. Arvi A. Karisto Oy 1929). Unikakkiaisen englantilainen vastine drome esiintyy Terry Pratchettin kirjassa The Wee Free Men (Doubleday 2003), mutta ilmeisesti kirjan suomentaja ei ollut lukenut Kajannon novellia, koska oli tyytynyt vääntämään englanninkielisen sanan muotoon drooni, mikä taas ei tuo suomalaisen lukijan mieleen mitään. Kyllä kääntäjän olisi hyvä etsiä lähtötekstissä esiintyville taruhahmoille vastineet kohdekulttuurin kansanperinteestä, eikä tyytyä tuommoisiin väännöksiin. Vaikeaa se tietysti on, joskus mahdotontakin.

Minun pitäisi keksiä jostain suomalainen vastine ainakin Kaliforniassa lasten pelotteluun käytetylle kaverille nimeltä Fool-killer. Spicerin mukaan siellä mummoilla oli ainakin vielä hänen lapsuudessaan tapana sanoa lapsille, jotka olivat aikeissa tehdä jotain typerää: "Fool-killer's gonna getcha." Olen nähnyt Fool-killerin jossain suomennetun Narrintappajaksi, mutta en usko kenenkään suomalaisen mummon koskaan sanoneen kenellekään: "Narrintappaja tulee ja nappaa sut." Lasten pelotteluun Suomessa usein käytetty Koivuniemen herra viittaa liian suorasti ruumiilliseen kuritukseen ja Näkki taas liittyy ainoastaan veteen. No, ainakaan en väännä fool-killeriä fuulkilleriksi.

Eno leku ollut

Pitkästä aikaa voisin taas aktivoitua tämän julkisen päiväkirjan pitäjänä. Toimin tällä hetkellä ainejärjestöni Kouvolan kieltenopiskelijat ry:n lehden Vääntäjän päätoimittajana. Aloitin pestin 16.1. ja tarkoitus on vuoden aikana tehdä 4-5 läpyskää. Vuoden ensimmäiseen numeroon on jo tullut muutama juttu ja lisää on luvassa. Sain delegoitua oikoluvun toiselle henkilölle, mutta taitto ja graafinen suunnittelu ovat ainakin toistaiseksi minun kontollani.

Pitäisi keksiä lehdelle kansi. Olen kyllä harrastanut jonkin verran valokuvausta, joten ehkä kaivan arkistostani jonkun sopivan kuvan. Juttuja on luvassa ainakin pari matkakertomusta ja Euroopan komission käännöstoimen pääjohtajan haastattelu sekä joitain otteita Pietarin 1990-luvun punk-skeneä käsittelevästä kirjasta, jota ei ainakaan vielä ole julkaistu suomeksi. Olen itse jatkanut Spicerin runojen suomentamista ja laitan luultavasti joitain niistä lehteen. Tähän voisin laittaa yhden:

Jack Spicer
Esinekieli

Tämä valtameri, nöyryyttävä valeasuissaan
sitkeämpi kuin mikään.
Kukaan ei kuuntele runoutta. Valtameri
ei tarkoita tulla kuunnelluksi. Veden
tippuminen tai rysähtäminen. Se ei tarkoita
mitään.
Se
on leipää ja voita
pippuria ja suolaa. Kuolema
jota nuoret miehet toivovat. Tarkoituksettomasti
se takoo rantaa. Valkoista ja tarkoituksettomia merkkejä. Kukaan
ei kuuntele runoutta.

Omia runoja en ole juurikaan viime aikoina kirjoitellut. Ei ole ollut aihetta. Elämäni on rullannut radallaan ilman mitään merkittäviä tapahtumia, jotka olisivat antaneet impulsseja runoiluun. Loppuvuodesta tunsin jotenkin passivoituneeni ja että minun pitäisi jotenkin aktivoitua, siksi ryhdyin järjestölehden päätoimittajaksi. Usein käy niin, että kun aktivoituu yhdessä asiassa, aktiivisuus lisääntyy muissakin asioissa. Huomaan elämäni jo muuttuneen huomattavasti sosiaalisemmaksi, loppuvuodesta pelkäsin tosissani erakoituvani täysin, mutta nyt elämä tuntuu taas merkitykselliseltä, ja ehkä niitä runojakin alkaa taas tulla, ainakin vähän sellaista kuhinaa olen ollut tuntevinani runosuonissani.